tiistai 7. helmikuuta 2012

Your body

Mitä hyötyä vetovoimanlaista on ihmiselle, joka tuntee olevansa ylipainoinen ja haluaa pudottaa painoaan?

Täytyy muistaa, että jos keskityt painon pudottamiseen, houkuttelet luoksesi vain lisää painon pudottamisen tarvetta, joten unohda koko ajatus liikakiloista. Juuri sen vuoksi dieetit ja laihdutuskuurit eivät onnistu.



Täytyy myös muistaa, että ylipainokin johtuu siitä, että olet ajatellut sitä. Jos joku on ylipainoinen, se johtuu siitä, että hän on tietoisesti tai tietämättään ajatellut "lihavia ajatuksia". Ei voi ajatella "laihoja ajatuksia" ja olla lihava. Se on kerta kaikkiaan vetovoiman lain vastaista.


Lihavalle on kenties sanottu, että hänellä on kilpirauhasen vajaatoiminta tai hidas aineenvaihdunta tai kenties hän on "perinyt" tukevan ruumiinrakenteen. Jos hyväksyy nämä selitykset ja uskot, että jokin niistä pätee sinuun, siitä tulee väkisinkin totta elämässäsi ja vedät ylipainoa edelleenkin puoleesi.

Yleensä ihmiset luulevat, että lihominen johtuu ruuasta. Sellaisesta käsityksestä ei ole mitään hyötyä. Ei lihominen ruuasta johdu, vaan siitä, että sen ajattelee lihottavan. Ajattele täydellisiä ajatuksia, niin tuloksena on täsmälleen toivomasi paino.



Ihannepainohan on paino, joka tuntuu sinusta hyvältä. Kenenkään muun mielipiteellä ei ole merkitystä. Ihannepainosi on se, joka saa sinut tuntemaan itsesi hyvinvoivaksi.



Todennäköisesti tiedät jonkun laihan ihmisen, joka syö kuin hevonen ja julistaa ylpeänä "voin syödä vaikka kuinka paljon, eikä painoni silti nouse!" Ja universumi vastaa "toiveesi on lakini!"



Miten saavutan oman ihannevartaloni?

Step 1: Pyydä

Määrittele selkeästi, mikä on ihannepainosi. Kuvittele mielessäsi, miltä näytät, kun olet saavuttanut sen. Katso itsestäsi kuvia sen kokoisena. Jos et omista sellaisia, hanki kuvia vartalosta jollaisen haluaisit itsellesi ja katsele niitä usein.







Step 2: Usko

Sinun täytyy uskoa, että saavutat ja olet jo saavuttanut ihannevartalosi. Sinun täytyy käyttäytyä ikäänkuin olisit jo saavuttanut sen. Kirjoita ihannepainosi lapulle ja aseta se vaakasi näytölle. Älä ajattele, älä sano äläkä tee mitään, mikä on ristiriidassa pyyntösi kanssa. Älä osta vaatteita tämän hetkisen painosi mukaan. Ole luuottavainen ja ajattele niitä vaatteita, joita tulet ostamaan. Ihannepainon pyytäminen on itseasiassa universumin tuoteluettelosta tilaamista. Selailet luetteloa, valitset sopivan painon, teet tilauksen ja se toimitetaan sinulle.



Päätä etsiä, ihailla ja kehua mielessäsi ihmisiä, joilla on sinun ihannepainosi mukainen vartalo. Kun katselet heitä ihaillen, tiedät, että olet jo kutsunut itsellesi samanlaiset vartalon. Jos näet jonkun ylipainoisen, älä jää katselemaan häntä, vaan ala välittömästi ajatella mielessäsi omaa ihannevartaloasi ja tunne se.




Step 3: Ota vastaan

Sinun täytyy tuntea olosi hyväksi. Sinulla täytyy olla myönteisiä tunteita itseäsi kohtaan. Se on tärkeää, sillä et voi houkutella itsellesi ihannepainoa ellet viihdy kehossasi nyt. Jos tunnet kielteisiä tunteita kehoasi kohtaan, tunne on niin voimakas, että houkuttelet jatkossakin kielteisiä tunteita kehoasi kohtaan. Et pysty koskaan muuttamaan vartaloasi, jos moitit ja arvostelet sitä. Silloin houkuttelet itsellesi vain lisää kiloja. Kehu vartaloasi ja nauti kehosi joka kohdasta. Ajattele kaikkia hyviä puoliasi. Kun ajattelet hyviä ajatuksia ja tunnet olosi hyväksi omissa nahoissasi, olet ihannepainosi taajuudella ja kutsut sitä luoksesi.




Kun syöt, keskity tiukasti siihen, miltä tuntuu pureskella ruokaa. Keskity nykyhetkeen ja koe syömisen tunne, äläkä anna mielesi harhautua ajattelemaan mitään muuta. Ole läsnä omassa ruumiissasi ja nauti siitä miltä tuntuu pureskella ruokaa suussa ja niellä se. Kokeile tätä ensi kerralla, kun syöt. Kun olet kokonaan läsnä syödessäsi, ruuan maku on äärettömän voimakas ja ihana. Jos annat mielesi harhailla, maku melkein katoaa. Jos voimme syödä ruokamme keskittyneinä ateriointihetkeen ja miellyttävään syömiskokemukseen, ruoka imeytyy kehoomme täsmälleen toivomallamme tavalla, ja tuloksena on täsmälleen toivomustemme mukainen keho.



Miten kauan siihen menee?

Aika on harhaa, Einstein sanoi niin. Universumilta ei kulu aikaa sen toteuttamiseen, mitä sinä tahdot. Jos toteutus tuntuu viipyvän, se johtuu siitä, että sinulta kuluu aikaa päästä siihen tilaan, jossa uskot, tiedät ja tunnet, että sinulla on se jo - sinulta kuluu aikaa päästä sen kanssa samalle taajuudelle. Kun olet sillä taajuudella, se, mitä tahdot, toteutuu.

(Rhonda Byrne - The secret)

4 kommenttia:

  1. Vau tää oli tosi hyvä näkökulma, itseasiassa tykkäsin siitä niin paljon, että päätin liittyä heti sun lukijaks!
    kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä! (: positiivisella ajattelulla voi saavuttaa vain positiivisia tuloksia ;)

      Poista
  2. Ei o totta! Ihanaa lukea vetovoiman laista jostain blogista yhtäkkiä! :) oon lukenu the secretin ja sen jälkeen vielä monta muutakin kirjaa kyseisestä laista. Voisit tutustua sellaiseen kirjoittajakaksikkoon kuin Esther ja Jerry Hicks. Ne kirjat on mun mielestä vielä parempia kuin the secret ja menee syvemmälle "salaisuuteen". Toivottavasti niistä ehkä on sulle jotain hyötyä jos et niistä vielä ollut tietoinen. :)

    Sait ehdottomasti uuden lukijan! ihana blogi.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jee ihana kuulla et joku muukin tietää salaisuudesta! :)
      Pitää tsekata noi kirjailijat :)

      kiitoskiitos<3

      Poista